Rikkinäinen katto ei aina tarkoita isoa urakkaa - Katon korjaus estää vaurioin laajenemisen

Moni ajattelee katon vaurion tarkoittavan automaattisesti suurta remonttia. Todellisuudessa monet ongelmat voidaan ratkaista huomattavasti pienemmillä toimenpiteillä silloin, kun ne havaitaan ajoissa.


Katon korjauksessa tärkeintä ei ole pelkästään näkyvän ongelman korjaaminen, vaan myös sen selvittäminen, miksi vaurio syntyi alun perin. Vuodon taustalla voi olla esimerkiksi rikkoutunut läpivienti, vaurioitunut kate, irronnut kiinnitys tai pitkään kehittynyt kuluminen.


Korjaustyön yhteydessä tarkastamme samalla ympäröivät rakenteet ja varmistamme, ettei ongelma jää piiloon kehittymään uudelleen myöhemmin.

Kuinka paljon katon korjaaminen maksaa?

Katon korjaus hinta: 72€/h

Erikoistumme katto-ongelmien ratkaisuun, ota yhteyttä ja kerro ongelmastasi, useimmiten voimme auttaa. Saat samalla arvion, kuinka monta tuntia hommasi suunnilleen vaatisi. Huom: laskutamme lisäksi materiaalit ja 1.4€ / km matkakuluja. Suuremmat korjaukset hinnoittelemme urakkana.

Katon korjauksessa tärkeintä on löytää ongelman todellinen lähde. Vuotokohta ei aina sijaitse siellä, missä vaurio näkyy sisätiloissa, minkä vuoksi katon kunto on arvioitava kokonaisuutena. Tavoitteemme on ratkaista ongelma sen juurisyystä, ei ainoastaan paikata näkyviä oireita. Usein nopealla korjauksella voidaan estää huomattavasti suuremmat ja kalliimmat vauriot myöhemmin. 

Pyydä ilmainen tarjous nopeasti tästä

“Seison henkilökohtaisesti jokaisen tekemämme työn takana. Pidän huolen, että saat mitä on luvattu ja mieluummin vähän enemmän.”  — Topias Sivula, Kattoasiantuntija / Yrittäjä

Ilmainen arviokäynti katollesi

Käymme sovitusti katollasi tekemässä kuntotarkastuksen, josta lähetämme sinulle raportin. Raportti sisältää lisäksi toimenpide-ehdotuksen sekä rivihinnoitetun tarjouksen. Varaa ilmainen arviokäynti nyt. 

Usein kysyttyä katon korjauksesta

Mitkä ovat yleisimmät merkit alkavasta kattovauriosta?

Kaikki ongelmat eivät näy sisätiloissa vesivuotona. Yleisiä merkkejä voivat olla irronneet kattomateriaalit, vaurioituneet läpiviennit, taipuneet pellitykset, poikkeavat jäljet katolla tai näkyvät kulumat katon pinnassa.

Kyllä. Kaikki katon ongelmat eivät aiheuta välitöntä vuotoa sisätiloihin. Osa vaurioista voi kehittyä pitkään ennen kuin ne näkyvät rakennuksen sisällä, minkä vuoksi ongelmat kannattaa tarkistaa ajoissa.

Pelkkä näkyvän ongelman paikkaaminen ei aina ratkaise tilannetta pysyvästi. Korjauksen yhteydessä pyritään selvittämään myös vaurion taustalla oleva syy, jotta sama ongelma ei uusiutuisi myöhemmin.

Monissa tapauksissa kyllä. Kaikki katon ongelmat eivät vaadi koko katon uusimista, vaan vaurio voidaan usein rajata ja korjata paikallisesti riippuen katon kunnosta ja vaurion laajuudesta.

Pieniltä näyttävät vauriot voivat muuttua ajan myötä suuremmiksi ongelmiksi. Mitä aikaisemmin vaurio havaitaan ja korjataan, sitä yksinkertaisempi ja kustannustehokkaampi ratkaisu usein on.

LS-Kattohuolto numeroina

0 /5

Keskiarvo Google-arvosteluissa

0 +

Suoritettua keikkaa 2025

0

Vuotta kokemusta alalta

Katso

Miten katon korjaus etenee kanssamme

1. Tarjous

Kaikki alkaa siitä, että käymme katsomassa kattoasi ja annamme sen perusteella tarjouksen raportin kera. Tämä vaihe ei sido mihinkään.

2. Aikataulu

Jos hyväksyt tarjouksen, sovimme yhdessä projektille aikataulun toiveesi edellä. Kun projekti lähenee, olemme sinuun yhteydessä ja sovimme tarkan aloitusajan.

3. Toteutus

Suoritamme sovitun työn, sovittuun aikaan ja sinut ajan tasalla pitäen. Tavoitteena on nopea, vaivaton ja kaikille mukava projekti. Laskutamme aina vasta, kun työ on täysin valmis.

4. Siivous & raportti

Projektin päätteeksi siivoamme tietenkin jälkemme, emmekä jätä sinun tehtäväksi muuta, kuin lopputuloksesta nauttimisen. Lisäksi saat kattavan raportin tehdystä työstä.

Kuvallinen raportti ennen ja jälkeen

Korjaamme kattosi tehokkaasti ja nopeasti

High five

Asiakkaamme suosittelevat

Asiakkaiden tyytyväisyys on meille kaikki kaikessa. Tästä todisteena on Google-arvosteluiden keskiarvomme, joka on tasan viisi tähteä.

Champion

Tyytyväisyystakuu

Kaikella työllämme on vähintään kahden vuoden takuu. Jos huomaat työssämme virheen, ilmoita siitä meille niin hoidamme sen veloituksetta viivyttelemättä. 

Good grade

Ensiluokkainen työnjälki

Koulutetut ammattilaisemme hoitavat jokaisen projektin niin kuin kohde olisi omamme. Siksi toimintamme ylittää odotukset ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen ensiluokkainen.

Katso

Mitä asiakkaamme sanovat meistä

Pyydä tarjous katon korjaamisesta tästä

Tarjouksen saaminen meiltä on helppoa ja nopeaa. Halutessasi se onnistuu jopa ilman ihmiskontaktia: käymme sovitusti katsomassa kattoasi ja lähetämme tarjouksen sähköpostiin raportin kera. Pyydä ilmainen tarjous nyt täyttämällä lomake.

Saat täysin ilmaisen kuntotarkastuksen, johon sisältyy arvio katon kunnosta, toimenpide-ehdotus sekä tarkka tarjous rivihinnoilla.

Keskustele kattoasiantuntijan kanssa katon korjauksesta

Katto rikki, mutta et tiedä, mitä tehdä? Keskustele asiantuntijamme kanssa ilman sitoumuksia. Jätä puhelinnumerosi niin olemme sinuun yhteydessä.

“Seison henkilökohtaisesti jokaisen tekemämme työn takana. Pidän huolen, että saat mitä on luvattu ja mieluummin vähän enemmän.”  — Topias Sivula, Kattoasiantuntija / Yrittäjä

© Copyright LS-Kattohuolto Oy

Pyydä tarjous tästä!

Pyydä ilmainen tarjous helposti tästä